Olo sitten kääntyi kuitenkin huonommaksi ja menin sairaalaan reiluksi viikoksi. Ajatukset pyöri samaa rataa ja elämä ei näyttänyt enää elämisen arvoiselta. Olin lopen uupunut kaikkeen. Sairaalassa sain levättyä ja tasattua päätäni. Vieläkin olo on sekava, levoton ja tunteet vaihtelee päivänmittaan laidasta laitaan, mutta uskon selviäväni taas etenpäin. Päivän kerrallaan.
Ystävät ja läheiset ovat tukeneet minua paljon. Saan olla heille kiitollinen monesta asiasta. Jo pelkästään siitä että he ovat ja välittävät minusta. Välillä tuntuu että olen heille kokoajan jotain velkaa, että minunkin pitäisi pystyä samoihin suorituksiin, olla vahva ja tukea myös heitä.
Olen koittanut piristää mieltäni laittamalla kotiini jotain uutta, värikkäämpää, keväisempää. Olen ostanut muutaman kasvin. Jopa löytänyt semmoisia, joita kissat ei raatele palasiksi :) Kevättä odotan, ja kesää. Josko ne toisi tullessaan jotain parempaa, uutta ja mukavaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti