Pitkästä aikaa taas kirjoitushommissa. Josko jatkaisi siihen mihin on viimeksi jääty... Tai ehkä hyppään vaan suoraan tähän hetkeen...
Niin no elämä on sujunut tuttujen kuvioiden mukaan, vuoristoradalla, elämän huvipuistossa, vai mikä lienee eläintarha... Ero ei enää ahdista, ei ainakaan jatkuvasti. Ei se ole mielessä jokapäivä, ei edes joka viikko. Exän kanssa välit on asialliset. Mieltä kyllä ahdistaa monet muut asiat, jotkut jokapäivä, jotkut joka sekuntti...
Kesän loppu toi tullessaan uuden suhteen, jota on nyt jatkunut edelleen. Suhde on jatkunut, vaikka olen vähintään kerran viikossa päättänyt, että lopetan sen. Kuitenkin jokin saa aina jatkamaan. Mielialat on vaihdellut asian tiimoilta rakkaudesta voimakkaaseen ahdistukseen, mutta niin on ollut muutenkin elämässä viimeaikoina. Joten en tiedä aiheuttaako tuota ahdistusta suhde vaiko vaan tämä epävakaa mieli.
Menneisyyden (lapsuuden) haamut ja luurangot alkoi taas hiipiin ovista ja ikkunoista sisään ja saivat mielen järkkymään. Siihen vielä tuli lisäksi oman rakkaan hevosen menetys, ja niin sekasorto ja ahdistus vei mukanaan. Päivät meni menojaan, mistään ei saanut kiinni, mikään ei tuntunut hyvältä. Toisinaan oli hyvä olla, olin tyytyväinen, aikaan saava... Sitten kuppi heilahti nurin ja vajosin synkkyyteen, ahdistukseen, kunnes taas räpiköin ylös tippuakseni taas takaksin rotkoon. Tämä kuvio toistui joka päivä uudelleen ja uudelleen. Unikaan ei tullut ja jos tuli oli yö pelkkää painajaisissa pyörimistä.
Päänsisäinen sekasorto oli ajaa jo sairaalaan, mutta onneksi lääketeollisuus taas riensi apuun mukavine pikku pillereineen ja pahin on nyt ohi. Olo taas tasaisempi. Nyt koitan nauttia tästä hieman vakaammasta olosta, vakaammista päivistä. Nyt jossain on jo jotain järkeä. Lääkkeet väsyttää, mutta koitan kuitenkin pysyä tässä päivässä ja tässä hetkessä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti