Päätös

Minkäs tälle voi, näin tää elämä nyt vain menee. Vanhaan ei ole paluuta, eteenpäin on päästävä, uskottava se on. Irti päästäminen on vaikeaa. Se ei tapahdu näköjään päivässä eikä kahdessa. Käytännössä olen eronnut, mutta tunnetasolla vielä naimisissa sen miehen kanssa.

Me ollaan nyt kavereita. Kun se miehen suhde kariutui, kaikki kääntyi helpommaksi. Mutta tämä on vain väliaikaista. Tulee uusi ihastus, uusi suhde. Ja taas se tuska riipaisee ja lujaa. Olen päättänyt, että meidän yhteydenpidon on loputtava. Liikaa viestejä, liika soittoja, liikaa facebookissa keskusteluja, kommentteja... Useimmiten nämä ovat miehen aloitteeesta lähtöisin. Kait hän koittaa jotenkin paikata tilannetta, sitä tuskaa minkä aiheutti suhteellansa, erolla joka johti minut valitsemaan kuoleman. Mutta enemmän tuskaa aiheuttaa tämä tilanne. Se kuitenkin luo minulle jotain toivoa, ajatuksen että ehkä me palaamme yhteen... Ja se on niin tuskallista. Tiedän ettei näin ole eikä tule olemaan. Sen on loputtava. En pääse eteenpäin. Kuitenkin eilen päädyimme sänkyyn...

Huomenna saamme yhden fyysisen asian erosta hoidettua, osituspaperit vihdoin allekirjoitetaan. Minut maksetaan ulos hänen elämästä, meidän elämästä ja kodista. Ehkä se tuo konkreettista helpotusta minun erotyöhön. Oikeastaan tämä paperien allekirjoitus on viimeinen meidän virallinen yhteinen asia. Sitten ero on hoidettu juridisella puolella loppuun.

Olen päättänyt olla vahva, ja kertoa tämän tilaisuuden jälkeen mielipiteeni yhteydenpidosta. Toiveeni että emme ota enää yhteyttä toisiimme kuin virallisissa asioissa ja asioissa jotka liittyvät eläimiimme. Tahdon kertoa että se on ainoa keino minulle selviytyä tästä tilanteeesta ja päästä pikkuhiljaa eteenpäin. Minä pystyn sanomaan sen, pakko!