Ajatukset laukkaa. Pitäisi mennä eteenpäin. Jokin kuitenkin jarruttaa menoa, ei tahdo päästää irti. Toisinaan tunnen helpotusta ja ajatus omasta elämästä siintää edessäpäin silmissäni. Mutta sitten taas ahdistaa, en tahdo enkä jaksa ajatella tulevaisuutta.
Tunnen katkeruutta siitä, että minä olen se, joka joutuu jättämään meidän yhteisen kodin. Minä joudun henkisen tuskan lisäksi kärsimään myös eron tuoman fyysisen muutoksen. Pitäisi etsiä uusi koti, muuttaa, jättää kaikki tämä taakseen, hajoittaa perhe. Rahaa ei ole, en ole työssä. En tiedä mistä sitä tekisin.
Onko minulla varaa kaksioon, huonekaluihin, onko minulla varaa autoon, onko minulla varaa elää, onko minulla varaa hommata yhtään mitään, elättää itseni, koira, kissat, hevonen... Kaikki on suurta hyppyä tuntemattomaan. Pitää kai vain ottaa riski ja miettiä vasta jälkikäteen, oliko minulla siihen varaa. Ei tästä kai muuten pääse eteenpäin. Lähdettävä on jokatapauksessa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti