Viimeiseen tiimaan

Apulanta: Armo

Minut ympäröin tyhjyydellä jotta voisin nähdä
Jotta oppisin itse mitä tunnen
Ja tietäisin sen
Nyt on mentävä yksin
Kulkee pitää ilman varjoo
Osan jäätävä taakse jotta toinen voi loppuun löytää

Tätä hetkeä kartoin, tätä väistin, tätä niin pelkäsin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika

Viimeiseen tiimaan
Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista
Jonka raajat kuolleet on
Tän täytyy mennä näin
Vaikka tahtoisin kieltää, koittaa säilyttää
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää

Pahat enteet hiljaisuuden kaiken täyttää
Niin tuskaisen läsnä joka hetki vaikka pään pois kääntää
Vaikka sulkisi silmät kuva säilyy eikä mee minnekään
Muttei silti tule luo vaan tuijottaa tuijottamistaan

Tämä tie meidät kaataa
Ei voi jatkaa
Ei voi olla näin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika

Viimeiseen tiimaan
Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista
Jonka raajat kuolleet on
Tän täytyy mennä näin
Vaikka tahtoisin kieltää, koittaa säilyttää
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää

Yksi eteenpäin, kaksi taaksepäin

Ajatukset laukkaa. Pitäisi mennä eteenpäin. Jokin kuitenkin jarruttaa menoa, ei tahdo päästää irti. Toisinaan tunnen helpotusta ja ajatus omasta elämästä siintää edessäpäin silmissäni. Mutta sitten taas ahdistaa, en tahdo enkä jaksa ajatella tulevaisuutta.

Tunnen katkeruutta siitä, että minä olen se, joka joutuu jättämään meidän yhteisen kodin. Minä joudun henkisen tuskan lisäksi kärsimään myös eron tuoman fyysisen muutoksen. Pitäisi etsiä uusi koti, muuttaa, jättää kaikki tämä taakseen, hajoittaa perhe. Rahaa ei ole, en ole työssä. En tiedä mistä sitä tekisin.

Onko minulla varaa kaksioon, huonekaluihin, onko minulla varaa autoon, onko minulla varaa elää, onko minulla varaa hommata yhtään mitään, elättää itseni, koira, kissat, hevonen... Kaikki on suurta hyppyä tuntemattomaan. Pitää kai vain ottaa riski ja miettiä vasta jälkikäteen, oliko minulla siihen varaa. Ei tästä kai muuten pääse eteenpäin. Lähdettävä on jokatapauksessa.