Näitä hulluuden rajoja mietin ja elämääni... Niin olinhan jo lapsena hevoshullu ja koirahullu :) Ne pääsi kyllä vasta oikeisiin mittasuhteisiin aikuisena, kun hommasin oman hevosen ja niitä oikeita koiriakin on villakoirien lisäksi kertynyt mukava määrä.
Mutta tosissaan ajateltuna olen ollut herkkä "hurahtaan" jos jonkinmoiseen hulluutteen tai ainakin hullutteluun. Milloin aloin harrastaan jotain ihan innolla, milloin aloin keräilemään jotain muka hyvin tärkeää, toisinaan innostuin kirjoittamaan, päiväkirjaa tai hankin liudan kirjekaverieta (niin silloin ei ollut nettiä, ei edes tietokoneita). Myöhemmin ihastuin kertarytinällä johonkin niin ihanaan poikaan, jos toiseenkin... Mutta melkeimpä yhtä nopeaan kun innostuin, loppui innostus. Homma alkoi tympimään ja loppui lopulta kokonaan.
Tätä samaa "hurahtelua" on edelleen aikuisenakin huomattavissa. Kiinnostus ja innostus herää nopeaan, kuin huomaamatta ja vie mukanaan. Se voi olla pienet muoviset My little ponyt yms, joita sitten etsin netistä ja keräilen, se voi olla jokin nettikeskustelu, missä väittelen/keskustelen hyvin intensiivisesti lähes 24/7 tai uusi ihmissuhde, ystävä jne. jne. Mutta sama kaava toistuu edelleen. Innostus, tympäisy ja lopetus.
Mutta onhan tässä hyvätkin puolet. Elämä ei ole tylsää silloin kun innostuu ja hurahtaa! Hulluna on hauskempaa! :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti